maanantai 12.7.2020 Hermanni, Herkko, Herman

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Uutiset

Harrastajateatteri on Raatavuara Restentti

”Rautavaaran harrastajateatteri on toiminut yli 30 vuoden ajan tuoden eloa, iloa ja älyä kaikille rautavaaralaisille ja lähiseutujen asukkaille kesästä toiseen. Esityksensä teatteri on aina tehnyt rautavaaralaisten näköiseksi ja mielenmaisemaan... Lue lisää

Rautavaaralle rakennetaan uusi paloasema

Rautavaaran uuden paloaseman rakentamista käsiteltiin sekä hallituksen että -valtuuston kokouksissa keskiviikkona 29. kesäkuuta. Kunnanhallitus päätti, että Rautavaaran kunta sitoutuu uuden paloaseman rakentamishankkeeseen vuosina 2016-2017 teknisen lautakunnan 28.6. esittämän kustannusarvion... Lue lisää

Nilsiän juhannus on pian televisiossa

Nilsiän satamassa juhannuskokko syttyi aattona tasan kello 21. Tunnelma on niin leppoisa, että paikalle tullut poliisipartio ennättää hyvin ottaa selfien kokon äärellä. Sitten kaksikko ryhtyy jäätelön syöntiin. Mutta hetkinen,... Lue lisää

Nykynuorilla ei ole kiire naimisiin

Juhannustaiat ovat osa kansanperinnettämme. Niiden uskovan tuovan naimaonnea ja kertovan jotain jo ennakkoon tulevasta aviopuolisostamme. Ennen vanhaan nuorien neitojen hyviin naimisiin pääseminen oli paitsi suotavaa myös tavoiteltavaa. Mutta miten... Lue lisää

Kun Eemeli on vauhdissa, äiti pelkää

Eemeli Mäklin oppi kävelemään yksivuotispäivänsä tietämillä, viisitoista vuotta sitten. Saman tien poika päätti, että kävely on aivan liian hidas tapa edetä: juoksemalla pääsee paljon nopeammin. Pian ei juoksuvauhtikaan Eemelille... Lue lisää

Halssi oli ainoa oikea tanssipaikka

”Kuuma kesä Nilsiän Halssilla”, otsikoi Nilsiän-Rautavaaran Pitäjäsanomat 19.4.1978. Tanssikauden esiintyjälistalla olivat muun muassa Tapani Kansa, Kari Tapio, Einö Grön ja Jukka Kuoppamäki. Pitäjäläinen kysyi Facebookissa, millaisia muistoja Halssi herättää.... Lue lisää

Ekopisteet vähenevät

Ekopisteet vähenevät huomattavasti Nilsiästä ja Rautavaaralta. Nilsiästä poistuu kesäkuun loppuun mennessä kuusi ekopistettä ja Rautavaaralta yksi. Nilsiän keskustasta poistuvat Pisantien,  Nahkurintien ja terveyskeskuksen ekopisteet. Haja-asutusalueilta lakkautetaan Lastukosken, Murtolahden ja... Lue lisää

Rautavaaralle kaksi uutta matkailupalvelutuotetta

Metsähallituksen Kansallispuistomatkalla hyvinvointiin -hanke on poikinut kuusi uutta matkailupalvelutuotetta. Niistä kaksi tuodaan Tiilikkajärven kansallispuistoon Rautavaaralle. – Meillä on ollut täällä alueella Luonto liikuttamaan -hanke, joka päättyi pari vuotta sitten. Siinä... Lue lisää

Oi ihana Panama

”Panamassa kaikki on paljon ihanampaa. Oi ihana Panama, unelmieni maa,” sanoo nalle tiikerille Janoschin sadussa. Joskus tuntuu, että lapsikin ymmärtää joitain asioita jopa paremmin kuin aikuinen. Niin kuin esimerkiksi... Lue lisää

Jorma Berg valittu Tohmajärven tekniseksi johtajaksi

Rautavaaran kunnaninsinööri Jorma Berg on valittu teknisen johtajan virkaan Tohmajärvelle Pohjois-Karjalaan. Tohmajärven kunnanhallitus päätti asiasta yksimielisesti 18.4. Virkaan oli 13 hakijaa, joista kuusi haastateltiin. Berg pyrkii ottamaan viran vastaan... Lue lisää

Terveyskeskuksen raunioilla

Nilsiän terveyskeskusta puretaan parhaillaan, ja joskus tuntuu että sama taitaa olla koko julkisen terveydenhuollon kohtalo. Keskittäminen on päivän sana. Se tarkoittaa sitä, että potilas tulee lääkärin luo eikä päinvastoin. Lue lisää

Huolenpito kannattaa

Maaseudun Tulevaisuus uutisoi, että rakentaminen vetää nyt taloutta nousuun. Tosin rakentaminen ja korjausrakentaminen kohdistuvat lähinnä pääkaupunkiseudulle. Asunnoiksi rakennetaan pieniä kerrostaloasuntoja sekä vuokra-asuntoja. Lue lisää

Tahkolle rakennettiin ampumahiihtorata

Veli-Matti Sormunen Tahko Golden Resort klubirakennuksen eteen New Course golfkentälle nousi kansainväliset mitat täyttävä ampumahiihdon ja muunkin ampumaurheilun harjoitusrata. Nelipaikkainen prototyyppirata muodostuu 12 metrisistä käytetyistä merikonteista. – Rataa on kehitetty... Lue lisää

Hynttyitä yhteen näillä lumilla

Seutukuntien elinvoimaisuutta on mitattu, tällä kertaa kymmenellä eri muuttujalla. Tulos on aika lohduton Koillis-Savon seutukunnan osalta, johon Rautavaara kuuluu. Seutukunta on Pohjois-Savon hännillä ja koko maatakin ajatellen ”kurjuuden kaistaleella”.... Lue lisää