keskiviikko 11.12.2019 Tatu, Daniel, Taneli

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Uutiset

Välipalakäytännön yhtenäistäminen eriarvoisti

Heikki Rissanen Kuntaliitoksen myötä muuttunut välipalakäytäntö nosti myrskyn vesilasissa Nilsiässä. Kuopio yhdenmukaisti käytäntöä ja poisti liitoskuntien ilmaiset välipalat. Tuolloin vesilasillisenkin muuttuminen maksulliseksi. –Maksuttomien välipalojen poistaminen oli puhtaasti Kuopion tekemä... Lue lisää

Kuin kalat vedessä

Sekoilu Suomen peräsimessä jatkuu. Samaan aikaan kansalaisia kannustetaan kuluttamaan ja kauppojen aukioloja vapautetaan ympäri vuorokautisiksi, supistetaan valtiovallan taholta kuluttajien ostovoimaa. Asetelma on järjenvastainen kuin eläkeiän nostaminen tilanteessa, kun työtä... Lue lisää

Rautavaaran kunnanhallituksen varjolistat pimennossa

Helena Kuosmanen Rautavaaran kunnanhallitus istuu varsinaisten kokousten lisäksi ei-julkisia kokouksia, joiden pöytäkirjat pidetään kokonaan pimennossa. Suomen Kuntaliiton johtavan lakimiehen mukaan pöytäkirja on kuitenkin asiaotsikon osalta julkista tietoa, vaikka kokouksessa... Lue lisää

Pitkämäen tilan kaupasta esisopimus

Tahkovuoren rinteiden poikki sijoittuvan Pitkämäki-tilan kaupasta on solmittu sekä maanomistajaa että Kuopion kaupunkia tyydyttävä esisopimus. Maanomistaja, nilsiäläinen Seppo Pitkänen kertoo, että sopimus maa-alueesta allekirjoitettiin kaupungin edustajien kanssa viime viikon... Lue lisää

Kaupunki käyttää pakkolunastusoikeuttaan

Kuopion kaupunki käyttää pakkolunastusoikeuttaan yksityisen omistamaan Pitkämäki-tilaan Tahkon laskettelurinnealueella. Kaupunkirakennelautakunta päätti pakkolunastuksen hakemisesta, koska kaupungin ja maanomistajien näkemys alueen hinnasta erosi maakauppaneuvotteluissa suuresti toisistaan. Sekä kaupunki että maanomistajat totesivat... Lue lisää

Korhosista tulee sittenkin rautavaaralaisia

Päivän hyvä uutinen Rautavaaralla on valtioneuvoston torstainen päätös hyväksyä 2,5 hehtaarin alueen kuntaosaliitos Kuopiosta Rautavaaraan. Kangaslahtelaisten Heidi ja Harri Korhosen toive käy toteen ja perheestä tulee rautavaaralaisia. Kuntaosaliitos koskee... Lue lisää

Kesälläkin terveemmin

Kesäinen luonto on parhaimmillaan. Voisi kuitenkin sanoa, että alkukesän sää on sopinut paremmin kevyeen liikkumiseen kuin lomalöhöilyyn. Luonto on Nilsiässä ja Rautavaaralla lähellä – ihan kaikille. Lisäksi reitistöistä ja... Lue lisää

Tiedote yhteistyökumppaneille

1.1.2015 alkaen Savon alueella toimii Savon Media Oy, joka on muodostunut Savon Aluemedia Oy:stä ja siihen sulautuneista Savon Sanomat Oy:stä, Sisä-Suomen Kaupunkilehdet Oy:stä sekä YS-Painos Oy:stä. Lisäksi yhtiöön on... Lue lisää

Rautavaaran apteekkiin murtautuneet kiinni Kuhmossa

Rautavaaran apteekkiin murtauduttiin sunnuntain vastaisena yönä kello kahden aikaan. Tekijät jäivät kiinni Kuhmossa sunnuntaina aamupäivällä. Apteekista anastettiin kymmeniä lääkepakkauksia erilaisia rauhoittavia lääkkeitä. Hälyttimien ansiosta henkilökunta oli nopeasti paikalla, mutta... Lue lisää

Rautavaaran kirkkovaltuusto sopuvaaleilla

Rautavaaran seurakunnan valtuusto on valittu sopuvaaleilla. Vaaleja ei tarvitse järjestää, koska ehdokkaita on yhtä paljon kuin valtuustopaikkoja, eli 15. Kirkkovaltuustoon tulee seitsemän uutta jäsentä ja kahdeksan nykyisistä valtuutetuista jatkaa. Uusia jäseniä... Lue lisää

Karhu raateli hirvenvasan Rautavaaran kirkonkylän lähellä

Karhu oli tappanut hirvenvasan ravinnokseen noin puolentoista kilometrin etäisyydellä Rautavaaran kirkonkylästä. Tapaus havaittiin melko tuoreeltaan 25. elokuuta. Tapahtumapaikka oli noin 600 metrin päässä Varpaisjärventiestä Karipuron lähettyvillä vanhan tienmutkan kohdalta... Lue lisää

Anarkiaa kirkonkylällä

Rautavaaralla 1983 perustettu punk-orkesteri Isänmaan haitat kasasivat rivinsä. Videolla bändin uusi hengentuotos Muaseovun osa. Lue haastattelu torstain lehdestä.     Teksti ja video Anita Hartikainen         Lue lisää

Myrskytuhot metsänomistajien harmina

Kymmenien tuhansien kuutioiden puusuma metsissä odottaa ostajaa. Muun muassa Lastukoskella ja Ylä-Luostassa valtavat määrät myrskyn kaatamia puita odottaa raivausta. Metsänomistajat joutuvat myymään keskenkasvuiset metsänsä alihintaan pois. Aarne Korhonen Lastukoskelta sekä Risto ja Merja Pursiainen Ylä-Luostasta kertovat omista... Lue lisää

Oikaisu hirvisuosituksiin

Viime Pitäjäläisessä, Nilsiän alueen hirvilupia koskevaan juttuun oli päässyt harmillinen virhe. Jutussa hirviseurueille annetuksi suositukseksi todettiin, että yhtä sonnia kohden kaadetaan 2 naarasta. Suositus koskee kuitenkin metsästyksen jälkeen jäävää... Lue lisää