sunnuntai 23.9.2018 Minja, Miisa, Mielikki

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Upeita maisemia ja kylmiä väreitä. Nilsiässä Rahasmäen vanhalla louhoksella mielikuvitus vilkastuu.

Rahasmäen vanha kvartsiittilouhos on komea näky.

Muistan kouluni tekemät retket Rahasmäen louhokselle elävästi. Taapersimme ala-asteella monen kilometrin matkan ylös mäkeä pitkin, joka ei tuntunut päättyvän koskaan. Nyt kun ajelen samaa reittiä autolla, en käsitä miten koskaan jaksoin kiivetä ylös asti. Mäki ei edelleenkään tunnu päättyvän koskaan.
Mäki kuitenkin lopulta päättyy, jätän auton tienvarteen ja katselen ympärilleni. Paikalla ei ole muita, mutta se ei ole mikään yllätys. Kello on kahdeksan tiistaiaamuna. Kaivan kameran esiin, otan hyttysmyrkyn matkaan ja suuntaan polulle, jolta pääsee laavulle.

Maisemat eivät ole juurikaan muuttuneet siitä, kun kävin paikalla viime kerran muutama vuosi sitten Tahko MTB:n merkeissä. Polun päässä louhoksen juurella on kaksi laavua, iso ja pienempi, nuotiopaikat, pitkä pöytä ja penkit sekä puinen tasanne, jolta muistan lapsuuteni jouluhartauksissa pappien puhuneen ja kuoron esiintyneen. Huussikin pilkottaa esiin metsän kätköistä.
Kuuntelen hetken ympäristön ääniä. Vähän matkan päästä kantautuu työkoneiden ääniä. Jossain lähimaastossa kaadetaan puita. Ääni kantautuu aamun hiljaisuudessa pitkän matkan.
Kuulen myös itikoiden lähestyvän ininän, joten suihkautan ylleni hyttysmyrkkypilven karkottamaan inisijät. Kesäisin itikoita täällä riittää aina.

Lähden kiertämään louhosta, ja tajuan kääntyessäni kohti mäkeä, että kaikki ei ole aivan niin kuin lapsuudessani. Myrsky on nimittäin jossain välissä päässyt tekemään tuhojaan. Louhosta kiertävälle polulle on kaatunut useita puita, joiden yli kapuaminen on haastavaa nuorellekin ihmiselle. Tiedän kuitenkin, että matka ylös kannattaa, enkä joudu pettymään. Louhoksen päältä maisemat ovat upeita kesäisessä aamussa.

Napsin muutamia kuvia, ennen kuin kapuan takaisin alas. Matkalla minua puistattaa, mutta hyvällä tavalla. Kuvittelen millaista olisi käydä paikalla iltahämärässä, istua nuotion äärellä ja kertoa kummitusjuttuja. Onnistun pääsemään niin hyvin kauhunomaiseen tunnelmaan, että läheinen yllättävä risahdus saa minut hätkähtämään. Hihittelen kuitenkin itselleni, kun tajuan säikähtäneeni hiirelle, joka vain löysi itselleen mukavan leikkipaikan pöydän alle jääneestä tyhjästä karkkipussista.

Vaikka paikka onkin päässyt hieman rähjääntymään, itse pidän Rahasmäen louhoksesta, ehkä juurikin siksi, ettei se ole täydellisen puhtaana pidetty ja hyvin hoidettu. Siellä tuntee todella olevansa keskellä luontoa. Ja kauhun ystävänä pienoinen pelonsekainen puistatus, joka hiipii selkää pitkin istuessani varjoisalla laavulla avoimen louhoksen äärellä, on vain mielenkiintoinen lisä.

Innokkaat liikkujat voivat tulla laavulle Tahkon suunnasta Tahkon kiertoa seuraten, tai kuten itse, ajella paikanpäälle autolla.

Jätä kommentti

*