keskiviikko 11.12.2019 Tatu, Daniel, Taneli

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Rautavaaran Savontie kuntoon tänä kesänä

Rautavaaran kirkonkylän pääraitti Savontie kunnostetaan tänä kesänä.
Kunnostustöiden kokonaiskustannukset ovat noin 700 000 euroa. Ely-keskus ja kunta ovat sopineet kustannustenjaosta siten, että kunnan osuudeksi jää 100 000 euroa.
Tieasioista vastaava johtaja Petri Keränen Pohjois-Savon Ely-keskuksesta kertoo, että kunnostustyöt eivät olleet alunperin tämän vuoden ohjelmassa.
– Päällysteurakoista jäi meille säästöä ja kävimme keskustelua mihin ne kohdennetaan. Tämä kohde on ollut listoillamme pitkään ja onhan kunnalla 140-vuotisjuhlavuosikin, totesi Keränen.
Ilman saatuja säästöjä hanke ei olisi Keräsen mukaan vielä toteutumassa.

Lue lisää Pitäjäläisen juttuluurista ja torstaina 22.5. ilmestyvästä paperilehdestä.

Jätä kommentti

*