keskiviikko 12.12.2018 Tuovi

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Rälläys kuumentaa pakoputkea ja tunteita

Viime viikolla sosiaalisessa mediassa ryöpsähti keskustelu, jossa moitittiin Nilsiässä yöaikaan tapahtuvaa mopoilua. Tilanne on kärjistynyt myös liikenteessä.
– Ihan oikeaa uhkailua sieltä on tullut. Lapioiden kanssa on uhkailtu ja tölkkejä heitelty, kommentoi nilsiäläisnuori Jere Kämäläinen.
Asia lähti Nilsiässä purkautumaan oikealla tavalla, kun Anni ja Janne Lipponen päättivät nostaa kissa pöydälle ja kunnolla. He järjestivät tiistaina Bar Kaiussa mopoiluun liittyvän monitahoisen keskustelutilaisuuden, jossa oli läsnä nuoria, nuorisotoimen edustajia, seurakunnan ja paikallisten yhdistysten edustajia, nilsiäläisiä sekä virkavallan edustaja. Poliisin taholta muistutettiin, että vaikka tilanne kuinka ärsyttääkin, ei oman käden oikeudelle ole sijaa.
– Pahoinpitely on vakavampi rikos kuin tieliikenteen vaarantaminen, vanhempi konstaapeli Janne Ahonen kommentoi.
Nilsiäntien varrella asuva Jaana Sopanen on seurannut nuorten mopoilua aitiopaikalta jo useamman vuoden ajan. Hän nosti mopokeskusteluun myös liikenneturvallisuuden.
– Rällääminen on mennyt ihan hurjaksi. Ajellaan jopa ilman kypäriä.

Nuoret peräsivät puheenvuoroissaan Nilsiään paikkaa, jossa he voisivat olla. Tällä hetkellä sellaista ei ole.
– Mikroautomonttuun ei saa nykyään enää mennä. Entä Halssin romahtanut huvilava, olisiko sinne ideaa ruveta jotain hommaamaan? Ei vaatisi varmaan suuria investointeja, pohti motocrossia harrastava Vesa-Matti Toivanen.
Halssin lavan omistajatahon, Nilsiän Nujakan, puolesta kommenttiin vastannut Raija Soidinniemi hauskuutti yleisöä kertoen paikan olevan nyt halvalla myynnissä. Hän nosti esiin myös paikan haasteet. Alueen läpi kulkee lenkkipolku, josta on voimassa oleva sopimus Kuopion kaupungin kanssa. Hän muistutti myös huvilavan olevan tällä hetkellä vaarallinen. Soidinniemi lupasi kuitenkin tarvittaessa viedä viestiä kaupungin suuntaan. Kättä hankkeen mahdollisen rahoituksen hoitamiseksi ojennettiin myös.
– Voisin olla siinä auttamassa. Esimerkiksi Pitäjäraati on voisi tällaiseen rahoitusta hakea tai sitten voisi anoa Leader-rahoitusta, kommentoi Kuopion kaupungin nuorisopalvelun Asta Sajaniemi.
Myös mikroautoradan avaaminen uudestaan nuorille nousi puheenaiheeksi.
– Paikkanahan se on hyvä, mutta hankala esimerkiksi lupa-asioiden myötä. Ajamisen siellä on kieltänyt Kuopion kaupunki, Harri Hartoja kertoi.
Uuden radan tekemistäkin väläyteltiin.
– Tarpisella on alue, jonne voisi autourheilulle radan rakentaa ja Nilsiän urheiluautoilijat se taho, joka voisi sitä lähteä vetämään, kommentoi Pitäjät ry:n edustajana paikalla ollut Jaakko Leskinen.
NilUA:n puheenjohtaja Virpi Pesonen raotti, että Tarpiselle on suunniteltu suljettua aluetta. Keskustelut Kuopion kaupungin kanssa eivät kuitenkaan ole edenneet, eikä urheiluautoilijat voi asialle tällä hetkellä mitään.
Nilsiäläisnuori Rasmus Taskinen peräänkuulutti puheenvuorossa tekoja puheiden kylkiäisiksi.
– Jo ennen mopoikää sain lukea, että nuorille pitäisi olla joku paikka. Nyt olen ollut mopopoikana jo pari vuotta, eikä mitään ole tapahtunut.
Tilaisuudessa tuotiin esiin, että asian eteenpäin vieminen ottaa aikaa. Anni Lipponen kannusti tilaisuuden lopuksi paikalla olevia ihmisiä verkostoitumaan ja toimimaan, jotta tilanteeseen saataisi ratkaisu joka miellyttäisi kaikkia osapuolia.

Kommentit

  • Mummo

    Erittäin tärkeää olisi saada nuorille paikka, jossa voisivat
    turvallisesti ajella, eivätkä häiritsisi ketään.

Jätä kommentti

*