Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Pitäjäläisen KesäKimara täältä!

Viikon 21 luontoääni | Vähentynyt kottarainen on säilynyt vielä pesimälajina

Kottarainen on pihapiirien lintulaji, jonka keväinen saapuminen ja pesinnän aloittaminen pöntössä tai puunkolossa on kiinnostanut ihmisiä jo silloin, kun linnut eivät olleet harrastuksen kohde.

Kottarainen on ollut aikoinaan runsaslukuinen koko Suomen lintu, jonka parimäärä oli viitisenkymmentä vuotta sitten lähes puoli miljoonaa. 1970-luvulla alkoi lajin alamäki, jonka päättymisestä on paikoin pieniä merkkejä ilmassa.

Meneillään on luontoalan toimijoiden ja hallinnon ylläpitämä neljäs lintuatlas, joka perustuu tutkijoiden ja harrastajien yhdessä luomaan havaintoaineistoon.

Nilsiältä ja Rautavaaralta jo kertyneet tiedot osoittavat, että kottaraisen pesintä on varmistettu ainakin kahdessa tutkimusruudussa, mutta kokonaiskanta on vähälukuinen.

Lintuharrastajien keväthavainnot eivät aina saa jatkoksi pesimätietoja, sillä kottarainen on pihapiirien laji, jonka pesinnästä tietävät useimmiten vain asukkaat.

Kottaraisen väheneminen varsinkin Etelä-Suomessa johtuu maaseutuympäristön ekologisesta köyhtymisestä. Kottarainen ja sen poikaset elävät paljolti hyönteisravinnolla, jota linnut etsivät muokatulta maalta ja nurmelta. Kottaraiset kävelevät eivätkä hyppele, joten ne eivät pidä pitkästä heinästä.

Karjatalouden tuottama lanta ei enää välttämättä jää maatilan piiriin ja siksi monet kookkaat hyönteiset ovat kateissa.