Kuopion kaupungilla on ollut jo usean vuoden ajan käytäntönä, että katuvalot sammutetaan kesän ajaksi. Tänä vuonna katuvalot sammutetaan 15. toukokuuta ja ne ovat sammuksissa 31. heinäkuuta saakka. Valoja ei sammuteta kaupungin ydinkeskustan alueella.
Kuopion ulkovalot myös huolletaan kaupunginosittain kolmisen kertaa vuodessa. Keskeisen kaupunkialueen, liikuntapaikkojen ja -reittien sekä kenttien ulkovalojen huollosta vastaa Mestar Kuopio Oy.
Maaseututaajamissa (Karttula, Kurkimäki, Maaninka, Riistavesi, Nilsiä, Vehmersalmi, Juankoski) huollosta vastaa Elvera Oy. Ulkovalaistuksen rakentamiskohteissa toimii urakoitsijana pääosin Elvera Oy.
Mikäli koko katu, risteysalue tai bussipysäkki on pimeänä, hoidetaan valaistus kuntoon mahdollisimman pian. Myös vilkkuvat valot pyritään korjaamaan muun työn ohessa. Hengenvaaralliset kohteet (irrotetut luukut, kolarit, myrskyvauriot) korjataan välittömästi.
Huoltokierrosten ja korjaustöiden vuoksi valoja joudutaan sytyttämään paikoin myös päiväaikaan, jotta palaneet lamput ja mahdolliset viat voidaan paikallistaa.
Jos huomaat puutteita tai vikoja ulkovalaistuksessa, voit tehdä vikailmoituksen suoraan kartalle sähköisen palautepalvelun kautta.