Rautavaaralla sijaitseva Nuorisokeskus Metsäkartano on saanut Sustainable Travel Finland -merkin, joka myönnetään tunnustuksena pitkäjänteisestä kestävän matkailun eteen tehdystä työstä. Merkin myötä Metsäkartano on osa Visit Finlandin kestävän matkailun vientiä ja viestintää.
Suomessa on kaikkiaan yhdeksän nuorisokeskusta. Tiilikkajärven kansallispuiston kupeessa sijaitseva Metsäkartano täytti viime vuonna 40 vuotta. Siellä järjestetään leirejä lapsille, nuorille ja perheille sekä erilaisia tapahtumia ja perhejuhlia. Aikaisemmin nuorisokeskukselle on myönnetty Green Key -sertifikaatti sekä Yhteiskunnallinen Yritys -merkki.
Metsäkartano tekee yhteistyötä muun muassa Kuopio–Tahko Markkinointi Oy:n, Iisalmi ja Tienoot -yhteismarkkinoinnin ja kestävää kasvua Ylä-Savon matkailuun -hankkeen kanssa. Lisäksi se on ollut mukana perustamassa Pohjois-Savon Matkailu Oy:tä.