Tiilikkajärven kansallispuistossa oli ennätysvilkas alkuvuosi

Tiilikkajärven kansallispuiston kävijämäärät nousivat tammi–heinäkuussa verrattuna viime vuoteen. Laura Määttänen
Aku-Pekka Mölsä

Aku-Pekka Mölsä

Rautavaaran ja Sotkamon kunnissa sijaitsevan Tiilikkajärven kansallispuistoon tehtiin tammi–heinäkuussa lähes 16 000 käyntiä. Käyntimäärä kasvoi 29 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Tiilikkajärven käyntimäärää nostivat talvella käytössä olleet hiihtoladut. Lisäksi tämän kesän uutuus, Tiilikankierto -rengasreitti, saavutti suuren suosion.

– Tiilikkajärvellä oli kevättalvella hiihtoladut neljä viikkoa, jolloin liikkujia oli mukavasti. Lisäksi retkeilijät ovat ilahtuneet mahdollisuudesta kulkea uutta rengasreittiä järven ympäri, suunnittelija Marko Haapalehto Metsähallituksesta kertoo.

Koko Tiilikkajärven kansallispuiston kiertävä Tiilikankierto-rengasreitti on kuljettavissa 30. lokakuuta saakka, jolloin Selkäsalmen ylitysveneet ovat käytössä.

Luontomatkailun suosio luo paineita kehittämistyölle myös Rautavaaralla, jossa Tiilikkajärven kansallispuiston laajennus

Pohjois-Savon liitolta kehittämisrahoitusta Tiilikkajärven kansallispuiston laajennushankkeeseen

Kommentoi