Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi on myöntänyt Nilsiän yhtenäiskoululle ja Nilsiän lukiolle Vihreän lipun osoitukseksi korkeatasoisesta, suunnitelmallisesta ja osallistavasta ympäristökasvatustyöstä.
Vihreä lippu -toimikunta on nimennyt Nilsiän yhtenäiskoulun ja Nilsiän lukion Vuoden Vihreä lippu -toimijaksi
Vuoden Vihreä lippu -toimijana palkitaan vuosittain 2–3 erityisen ansioitunutta toimijaa.
Tänä vuonna Vuoden toimijoiksi valittiin Nilsiän yhtenäiskoulun ja Nilsiän lukion lisäksi Jaakonpuiston päiväkoti Kouvolasta, sekä yhteisesti Asukaspuistot Piennarpiha, Fyyri ja Veikonvintti Kirkkonummelta.
Vihreä lippu on kansainvälinen kasvatusalan ympäristöohjelma ja sertifikaatti, jossa lapset ja nuoret muuttavat toimintayksikkönsä arkea kestävämmäksi teema kerrallaan, yhdessä opettajien ja kasvattajien kanssa. Samalla he saavat kokemusta yhteisiin asioihin vaikuttamisesta, kestävän tulevaisuuden rakentamisesta ja ympäristöongelmien ratkaisuista.
Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools-ohjelmaa, maailman suurinta koulujen ja päiväkotien kestävän kehityksen verkostoa, joka toimii 68 maassa.
Suomessa Vihreässä lipussa on mukana 95 000 lasta ja nuorta sekä 11 000 opettajaa ja kasvattajaa.