perjantai 28.2.2020 Onni

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Olympiakultaa alppikoululaisille Sveitsistä. Rosa Pohjolainen laski mitaleille myös suurpujottelussa.

Rosa Pohjolainen laski kahdesti mitaleille nuorten olympialaisissa Sveitsissä.

Tahkon Alppikoulun Rosa Pohjolainen ja Jaakko Tapanainen voittivat nuorten olympiakultaa joukkuekilpailussa Sveitsin Lausannessa. Edellisissä olympialaisissa neljä vuotta sitten Riikka Honkanen ja Sampo Kankkunen laskivat lajissa pronssille. Kovatasoiseen kilpailuun sai osallistua 16–17-vuotiaat.
Joukkuekilpailussa maajoukkueen kaksi laskijaa kilpailee kuudentoista maan pudotuskilpailussa. Parit laskevat vastassa olevan maan laskijaa vastaan molemmat radat kertaalleen ja enemmän voittoja saanut maa jatkaa kilpailua.
Ensi Pohjolainen ja Tapaninen voittivat Italian puhtaasti 4–0. Seuraavaksi ensin Norja ja sitten Ranska saivat yhden voiton neljästä. Finaalissa kaatui Saksa taas puhtaasti 4–0.
– Rosa ja Jaakko hoitivat homman tyylikkäästi kotiin. Molemmat ovat laskeneet kansainvälisiä nuorten kisoja aiemminkin, joten tämä joukkuekisa on heille tuttua touhua, kertoo Tahkon Alppikoulun toiminnanjohtaja Veli-Matti Kuusela.
Joukkuekilpailu eli Team Event on hänen mukaansa yleisöystävällinen ja jännittävä seurata sekä vaatii laskijoilta useita onnistuneita suorituksia.

Nuorten olympialaiset sujuivat Pohjolaiselta ja Tapaniselta hyvin, vaikka ensimmäisissä lajeissa heillä oli myös hiukan epäonnea. Molemmat olivat ensimmäisessä super-g:ssä hyvin kärkivauhdissa, mutta tekivät radan lopussa virheitä. Sijoitukset olivat 20 paikkeilla.
Alppiyhdistetyssä otettiin super-g:n tulos huomioon ja laskettiin yksi pujottelukierros ja näiden lajien yhteistulos ratkaisi lopputuloksen. Pohjolainen laski nopeimmin pujottelun ja nousi yhdeksäs. Tapanainen oli vastaavasti pujotteluosuuden viidenneksi nopein ja alppiyhdistetyn lopputuloksissa kahdeksas.
Suurpujottelussa Pohjolainen johti ensimmäisen kierroksen jälkeen ja oli lopputuloksissa hopealla. Tapanainen laski suurpujottelussa kymmenenneksi.
Pujottelussa Pohjolainen oli ensimmäisen kierroksen jälkeen 11. ja nousi toisella kierroksella seitsemänneksi. Tapanainen laski ensimmäisen kierroksen lopussa ulos, mutta oli hyvässä vauhdissa ennen uloslaskua.

Rosa Pohjolainen ja Jaakko Tapanainen voittivat kultaa nuorten olympialaisten joukkuekilpailussa.

Jätä kommentti

*