keskiviikko 12.12.2018 Tuovi

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

”NP-H on sydämessäni aina ykkönen.” Kokkolan Veikkaus-liigaan luotsannut Jarmo Korhonen ei ole unohtanut juuriaan.

NP-H:n kasvatti Jarmo Korhonen toi jalkapallohuuman Kokkolaan nostamalla KPV:n Veikkausliigaan.

Nilsiässä on odotettu seuraavaa NP-H-lähtöistä vihreän veran sankaria Kuopion Palloseuran monivuotisen luottopelaajan Jani Hartikaisen lopetettua peliuransa. Uusin kuuluisuus on jalkapallokaudelle 2019 Kokkolan Pallo-Veikot Veikkausliigaan luotsannut valmentaja Jarmo Korhonen.

54-vuotiaan Korhosen ensimmäiset jalkapallomuistot ovat Nilsiän pihapeleistä velipoikien Karin, Jarin ja Jukan kanssa.
– Veikko-isä rustaili kotipihalle pelipuitteita, ja Aune-äiti korjaili tallottuja kukkapenkkejä ja kasvimaata. Kyläosien välinen kortteliliiga oli kuitenkin lopullinen innoittaja jalkapallon pariin. Pelasin kaikissa haukkaikäluokissa D-junioreista A-nuoriin ja edustusjoukkueessakin muutaman kauden.

Valmentajauransa ensiaskeleet Jarmo Korhonen otti Pallo-Haukkojen kortteliliigassa. Miesten edustusjoukkuetta hän valmensi ensimmäisen kerran Suomussalmella 1991.
– Pieksämäellä opiskellessa ja Savon Pallossa pelatessa kirjasin ylös treenejä, jotka olivat mielestäni toimivia. Takaraivossa varmasti oli jo silloin ajatus, että haluan valmentajaksi.
Jarmo Korhosen valmentamat joukkueet ovat menestyneet, ja sarjanousuja on ropissut Kakkoseen, Ykköseen ja nyt Veikkausliigaan. Korhonen on harvinainen valmentaja sikälikin, että hän on säilynyt urallaan potkuitta.
– Olen saanut valmentamisesta ammatin, joka on tuonut toimeentuloni parin vuosikymmenen ajan. Lisäksi olen saanut valtavasti uusia ystäviä ja kontakteja Suomesta ja ympäri maailmaa. Jopa ammatille tyypillinen epävarmuus sopimuksien kestosta on jollain ihmeellisellä tavalla koukuttavaa, Korhonen kertoo.

Pystymetsästä valmentajia ei nykyisin palkata Suomessakaan, ja Korhosellakin on CV:sta luettavissa näyttävä valmentajakoulutus International coaching licensea ja Uefa pro-licensea myöten.
Nilsiäläinen Hannu Seesranta oli suorittamassa Nuorten jalkapallovalmentajien tutkintoa Jarmo Korhosen kanssa samaan aikaan Eerikkilässä 1997 ja muistaa Korhosen hyvin.
– Jo tuolloin näki, että Jarmo tulee menestymään valmentajana ja hän olikin aivan ansaitusti kurssimme priimus, Seesranta muistelee.
KPV ei ole vielä tulevalle liigakaudelle asettanut tavoitteitaan. Jarmo Korhonen jatkaa kuitenkin KPV:n vastuuvalmentajana. Sopimus kattaa kauden 2019.
– Pohjalaiseen tyyliin pelkästään sarjapaikasta tuskin lähdemme pelaamaan, sillä seura haluaa menestyä pääsarjatasollakin.

Kokkola on jalkapallokaupunki, jolla on vahvat ja hienot perinteet. Veikkausliigaan nousun ratkettua joukkuetta oli vastassa puolen yön jälkeen satoja ihmisiä Kokkolan torilla.
Uutta Veikkausliigan sarjasysteemiä Jarmo Korhonen ei ymmärrä.
– Jatkuvat muutokset ovat naurettavia. Jos saisin päättää, Suomessa pelattaisiin neljäntoista joukkueen kaksinkertainen sarja. Jatkuva kikkailu sarjasysteemeillä on turhauttavaa. Viime aikoina käytössä ollut kolminkertainen sarja on naurettava. Sillä ei mitään tekemistä jalkapallon kanssa. Systeemi ei ole oikeudenmukainen ja tasavertainen erilaisilla koti- ja vierasottelumäärillä.

Kasvattajaseura Pallo-Haukat on aina ollut valmentajaguru Jarmo Korhosen sydämessä ykkössijalla ja hän haluaisi joskus myöhemmin olla jollain tavalla mukana NP-H:n toiminnassa.
– Kerran Pallo-Haukka, aina Pallo-Haukka, Jarmo Korhonen vakuuttaa.

Jätä kommentti

*