tiistai 13.11.2018 Kristian, Ano

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Musiikkia muistin kätköistä

Tarja Helin istuu pianon ääreen ja katsoo eteensä aseteltuja Mä olen niin pienoinen -kappaleen nuotteja. Sormet tapailevat koskettimia. Viimeisestä soittokerrasta on aikaa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Jostain lihasmuistista löytyy aloitussävel. Ensin melodiaa lähtee tavoittelemaan oikea käsi. Pian myös vasen käsi nousee koskettimille sointuja tapailemaan. Silmät seuraavat tiiviisti nuotteja niitä lukien. Syntyy musiikkia. Hetkessä on jotain taianomaista ja liikuttavaa – kuinka hän voi muistaa?
– Musiikki antaa muistisairaalle ihmiselle hämmentävässä maailmassa pienen hetken, jolloin hänellä on ja tuttu ja turvallinen olo, raottaa toimintaterapeutti Mia Heiskanen.

Piano, jota Helin soittaa, on saatu lahjoituksena Nilsiän Iltatuuli kahteen. Pianon takaa löytyy kaunis tarina.
– Löysin facebookista Siilinjärven puskaradiosta ilmoituksen, että lahjoitetaan piano parhain perusteluin, pohjustaa Heiskanen.
Se innoitti hänet kirjoittamaan hakemuksen Iltatuuli kahden asukkaiden puolesta. Sähköpostissaan hän kertoi musiikin ihmeellisestä voimasta kommunikoitaessa muistisairaiden kanssa.
– Muistisairas ei pysty keskittymään, mutta piano mahdollistaa intensiivisen hetken, Heiskanen kertoi.
Tuo hetki on monesti tärkeä myös yhteisöllisesti. Kun joku soittaa, kommentoi toinen helposti sen olevan kaunista.

Musiikin mystisen taian on työssään nähnyt myös Iltatuuli kahden vastaava sairaanhoitaja Tuula Tissari.
– Aamulla laitamme yleensä telkkarista Harju ja Pöntinen -musiikkiohjelman päälle. Se tuo nopeasti ihmisiä yhteen.
Musiikista on iloa myös hoitohenkilökunnalle.
– On niin ihana olla töissä, kun musiikki soi. Musiikki lisää myös yhteisöllisyyttä, kun se kerää yhteen sekä asukkaita että hoitajia.
Musiikilla on monesti tasoittava ja rauhoittava vaikutus. Se voi tuoda myös tärkeän muistijäljen jostain menneestä.
– Emme voi tietää, mitä musiikki muistisairaalle merkitsee. Joku valssi on voinut olla aikoinaan vaikka oma häävalssi. Sen kuuleminen herkistää, Heiskanen kertoi.

Ensisijaisesti asukkaiden käyttöön tarkoitetusta pianosta ollaan kiitollisia. Pianon soittamisesta välittyvän ilon ja onnistumisen kokemusten lisäksi sen odotetaan tuovan muutakin.
– Kyllä piano antaa nyt särmää myös juhliin, riemuitsi Tissari jo tulevasta.

 

 

Jätä kommentti

*