keskiviikko 11.12.2019 Tatu, Daniel, Taneli

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Mitäs ne vanhemmat töissä tekevätkään? Kun tuo lapsen mukaan töihinsä, oppii itsekin uutta niin työstään kuin lapsestaan.

Alisa Kokkonen, Oona Tengvall, Tuukka Kokkonen ja Atte Laitinen kuuntelivat, kun Aada Airaksinen lukii heille kirjaa. ( Kuva: Heidi Airaksinen)

Piilosta, karhu nukkuu, avaimen piilotus sekä muita pelejä leikittiin Nilsiän päiväkodin Palonurmen ryhmässä Palonurmen koulun päädyssä, kun tokaluokkalainen Aada Airaksinen tarttui työhön. Hän tuli äitinsä Heidi Airaksisen työpaikalle perjantaina, kun vietettiin Lapsi mukaan töihin -päivää.
Heidi luki myös kirjoja, jotka soveltuivat päiväkodin syksyn teemoihin. Hän valitsi Puppe-kirjan, jossa kuuntelijat saivat itsekin osallistua lukuhetkeen luukkuja avaamalla. Samat kirjat olivat aikoinaan olleet hänestäkin mielenkiintoisia.
Sinänsä Palonurmen päivähoito ei ole Aadalle uusi paikka, sillä hän on ollut siellä itsekin aikoinaan hoidossa. Osa lapsistakin on tuttuja tuolta ajalta.
– Kivalta, toteaa Aada työstä.
– Hoitaa lapsia, hän jatkaa lastentarhanopettajana toimivan äitinsä työnkuvasta.
Ammatti on Aadan mukaan kiva, koska siinä voi olla lasten kanssa.
Pohtiessaan kummassa on kivempaa koulussa vai töissä, niin Aadan mukaan mukavampaa on olla töissä äidin mukana. Hän voisi toistekin tulla mukaan töihin.

Päivä on erilainen myös vanhemmille.
– Mukavan erilainen päivä, Heidi Airaksinen sanoo.
Hän arvelee sen olevan myös valtakunnallisen teemapäivän tarkoituskin.
– Lapset tietävät missä vanhemmat ovat, hän kertoo vielä.
Vanhemmat ovat pitkän tovin poissa lastensa luota ja Heidin mukaan on mukava näyttää, missä sitä silloin ollaan. Samalla lapset tietävät myös keitä työkavereita vanhemmilla on. Tosin kaikkien ei ole mahdollisuutta syystä tai toisesta järjestää lapselleen tutustumista omaan työpaikkaansa.
Heidi suosittelee ottamaan oman lapsensa töihin mukaan. Omaa työtänsä näkee uudesta vinkkelistä, kun siitä kertoo lapselleen. Samalla oppii uusia asioita omasta lapsestaan, joita ei ole aiemmin huomannut.

8-vuotiaat Henni ja Hilma Miettinen pääsivät tutustumaan äitinsä Marjo Jalkalan opinto-ohjaajan työhön.
Tytöt olivat ensimmäistä kertaa mukana äidin työpisteellä Savon ammattiopistolla Kuopiossa.
– Päivän aikana osallistuimme kahteen palaveriin ja yhteen pienimuotoiseen koulutustilaisuuteen. Tytöt pääsivät myös jalkajumppamalleiksi. Kävimme myös katsomassa erilaisia oppimisympäristöjä, kertoo Marjo Jalkala.
Tytöt tapasivat äidin työkavereita ja opiskelijoita. Päivä oli virkistävä kokemus paitsi lapsille, myös äidille.
– Omaa työtä katsoi eri näkökulmasta kun kertoi samalla lapsille siitä, mitä tekee.
– Osa päivästä oli vähän tylsää, osa oikeaa asiaa, kommentoi Henni.

Myös Pitäjäläisen miehitys vaihtui perjantai-iltapäiväksi, kun vt. päätoimittajan saappaisiin astui ekaluokkalainen Minea Mathalt.
Pitäjäläisen ja Väänäsen auton yhteisessä tapahtumassa Minea pääsi jututtamaan Pitäjäläisen lukijoita, sekä jakamaan lehtiä ja kyniä tapahtumaan osallistuneille. Lisäksi käytiin välillä hakemassa täydennystä makkaratarjoiluun, ennätettiinpä työnteon lomassa käydä koeajamassa autokin äidin kanssa.
– Ei kai vielä lähdetä kotiin? oli Minean kommentti neljän aikaan, kun oli aika pistää pillit pussiin.
Lapsiasiavaltuutetun, Lastensuojelun Keskusliiton sekä työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyössä järjestämää valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää vietettiin lapsen oikeuksien viikolla.

Jätä kommentti

*