keskiviikko 5.8.2020 Salme, Sanelma

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Lukot auki – jalkapallokausi alkaa!

Jalkapallokausi starttaa Nilsiässä  perjantaina 15.5. Kauden avatuksi korkkaavat Nilsiän Pallo-Haukkojen vuosina -06–08 syntyneet pojat.
– Maanantaina käynnistellään sitten nelosdivisioonassa pelaavan edustusjoukkueen harjoituksia. Myös -09 ja -10 syntyneet pojat käynnistelevät harjoituskauttaan ensi viikon aikana, taustoitti pelaajavalmentaja Joni Miettinen.
Aluehallintovirasto on ohjeistanut ulkoliikuntapaikkojen käytöstä 14.5. alkaen, että pienillä ulkoliikuntapaikoilla voi olla samanaikaisesti enintään 10 henkilöä. Suurilla kentillä kuten jalkapallo-, yleisurheilu- tai muilla vastaavilla kentillä voi samanaikaisesti olla yhteensä enintään 30 henkilöä. Heidän tulee olla jakautuneina enintään kymmenen henkilön ryhmiin siten, ettei lähikontakteja synny. Ulkoliikuntapaikkoja voidaan siis käyttää ohjattuun ja valvottuun harjoitustoimintaan.
– Ohjeita on seuran sisällä käyty läpi. Toistaiseksi ei poikia kahteen erilliseen harjoitusporukkaan jaeta. Katsotaan nyt paljonko poikia harjoituksiin tulee. Mikäli heitä on yli kymmenen, niin siihen on varasuunnitelma. Silloin jaetaan pojat kahteen ryhmään. Kenttäpelien ohella tehdään sitten oheisharjoitteita, kuten juoksua ja venyttelyjä. Ja sitten vaihdetaan, kertoi NP-H:n puheenjohtaja Jorma Hämäläinen.
Lue koko juttu 14.5. ilmestyneestä Pitäjäläisestä.

Jätä kommentti

*