keskiviikko 20.11.2019 Jari, Jalmari

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Lääkäriin jopa kolmen kuukauden jono. Ajanvarauksessa on ruuhkaa. Maaningan lääkärivajeen paikkaaminen vie resursseja Nilsiästä.

Nilsiän terveysaseman hoitajat toivovat asiakkailta kärsivällisyyttä flunssakauden kynnyksellä.

Nilsiän terveysasemalle on syksyn myötä kertynyt jonoja, ja kiireetöntä vastaanottoaikaa joutuu tällä hetkellä odottamaan pari–kolmekin kuukautta. Jonossa on pitkälti toista sataa potilasta.
– Kesällä saimme jonot nollille, mutta syksyn tullen jonoja tahtoo aina kertyä, sanoo Nilsiä–Maaninka-hoitotiimin vastaava sairaanhoitaja Hanna Pöyhönen.

Jonoja aiheuttaa lääkärivaje. Nilsiässä on avoinna yksi viidestä lääkärin viroista. Hakijoita avoimeen lääkärin virkaan ei edellisessä haussa ollut yhtään.
– Sijainen on palkattuna avoimena olevaan virkaan ja Nilsiän lääkäritilanne olisi sinänsä hyvä tammikuun 2020 lopulle saakka, mutta vajausta aiheuttaa Maaningan terveysaseman tilanne, jossa molemmat virkalääkärit ovat virkavapaalla, sanoo Nilsiän terveysaseman vastaava lääkäri Heikki Väänänen.
Maaningan lääkärivajetta on paikattu yhden viran osalta Nilsiän lääkäreillä ja tämä aiheuttaa puolestaan lääkärivajeen Nilsiässä.
Lisäksi esimerkiksi yllättävät sairauslomat ruuhkauttavat vastaanoton nopeasti.

Terveysaseman hoitajat toivovat asiakkailta kärsivällisyyttä ja ymmärrystä etenkin näin flunssakauden kynnyksellä. Vaikka vastaanottoaika on annettu tietylle kellonlyömälle, on hyvä varautua viivästyksiin.
– Päivystysajat ovat ohjeellisia, ja aika saattaa siirtyä jos lääkärille tulee jokin kiireellinen tehtävä. Potilaat hoidetaan aina kiireellisyysjärjestyksessä, muistuttaa Hanna Pöyhönen.

Hoitajat eivät mahda jonoille mitään, vaan tekevät aina parhaansa että asiakkaat pääsisivät vastaanotolle mahdollisimman pian. Kuitenkin etenkin maanantait ja perjantait ovat ruuhkaisia.
Hoitajat muistuttavatkin, että viikonloppuisin Juankosken ja Kuopion päivystykset palvelevat myös nilsiäläisiä, eikä niihin hakeutumista kannata arkailla. Etenkin Juankosken päivystykseen pääsee yleensä hyvinkin jouhevasti arki-iltaisin kello 16–18 ja viikonloppuisin kello 8–18. Ennen päivystykseen lähtöä kannattaa kuitenkin aina soittaa ja varmis

taa, mihin aikaan vastaanotolle pääsee.
Esimerkiksi ajokorttiaan uudistavien Nilsiän terveysaseman hoitajat toivovat ottavan yhteyttä ajanvaraukseen hyvissä ajoin.
– Kannattaa varata aika heti kun saa kirjeen Trafilta, niin asia ehditään hoitaa ennen määräaikaa.

Ajanvaraus lääkärin vastaanotolle on jo muutaman vuoden ajan toiminut vain puhelimitse.
Asiakkaille on käytössä erillinen päivystyksen numero kiireelliseen hoitoon hakeutumista varten. Tällaisia samana päivänä hoitoa vaativia vaivoja ovat esimerkiksi korvakipu, rintakipu tai tapaturma.
Lisäksi toimii erillinen ajanvarausnumero kello 8–10, jossa asiakas voi numeronäppäimillä valita, millaisesta asiasta on kyse. Valittavissa on kiireellinen asia, jolloin puhelu ohjautuu suoraan hoitajalle. Lisäksi on omat valintansa kiireettömiä asioita, esimerkiksi reseptin tai ajokortin uusimista varten. Tällöin hoitaja soittaa asiakkaalle takaisin saman päivän aikana.
– Jonkin verran on tullut soittoja, joissa asiakas on valinnut kiireellisen asian linjan, vaikka on kyse vähemmän kiireellisestä asiasta. Tällöin oikeasti kiireelliset soitot joutuvat odottamaan, sanoo terveyskeskuksen tiimiesimies Hanna Pöyhönen.
Paikan päälle vastaanoton luukulle ei kannata tulla ilman ennalta puhelimitse varattua aikaa.
– On hyvä olla aina ensin yhteydessä puhelimitse. Näin asiakas ei joudu turhaan odottelemaan terveysasemalla vastaanotolle pääsyä.

Jätä kommentti

*