keskiviikko 5.8.2020 Salme, Sanelma

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Korona on lisännyt ruoka-avun tarvetta noin 30 prosentilla

Nilsiäläinen Maikki kertoo, että ruokajakelu tuo apua eläkeläisen ruokahuoltoon ja myös vaihtelua päivään. Ruokakasseja jakamassa Kalevi Aho ja Raili Kovero.

Ruoka-avun tarve on lisääntynyt korona-aikana Nilsiässä ja Rautavaaralla huomattavasti.

Nilsiässä ruokajakelusta huolehtivan Helluntaiseurakunnan Kalevi Aho kertoo, että normaalisti ruokakassin käy seurakunnan sisätiloista hakemassa noin 40–50 henkilöä viikossa.
– Nyt korona-aikana jakelu tapahtuu ulkona, ja kävijöitä on ollut joka viikko noin 70, kertoo Aho.
Koronarajoitusten alettua seurakunta varmisti terveystarkastajalta, onko jakelun jatkaminen mahdollista.
– Ruokajakelua voitiin jatkaa, kunhan se tehdään ulkotiloissa ja turvavälejä noudattaen, kertoo Kalevi Aho.

Myös vapun jälkeisenä maanantaina ruokakassit menivät kuin kuumille kiville. Jo hyvissä ajoin ennen yhtätoista Helluntaiseurakunnan pihalla on paljon väkeä. Kaikki malttavat noudattaa turvavälejä ja odottavat vuoroaan etäämpänä edellisestä.
Nilsiäläinen Maikki on hakenut ruokakassit säännöllisesti joka viikko jo ennen koronarajoitusten alkamista.
– Täällä saa yleensä niin ruumiin kuin hengen ravintoa, kun normaalisti sisällä on myös hartaushetki, sanoo Maikki.
Maikille kuten monelle muullekin eläkeläiselle ruokakassi on tervetullut lisä ruokahuoltoon. Lisäksi ruokajakelu katkaisee päivän ja tuo vaihtelua arkeen.
– Nyt kun ei ole voinut kutsua ystäviä kahville, niin täällä näkee ihmisiä. Kaapit on kyllä tullut kotona siivottua, naurahtaa Maikki.

Helluntaiseurakunta on jo viiden vuoden ajan vastannut Nilsiässä EU-ruuan jakamisesta. Kuivamuonakuorma tulee kaksi kertaa vuodessa, ja kerralla ruokaa tulee tuolloin noin 3000–4000 kiloa. Eu-kuivaruuan lisäksi Helluntaiseurakunta jakaa kaupoista ja nyttemmin myös ravintoloista saatavaa hävikkiruokaa.
Kaikki normaalioloissa ruokakassin hakevat eivät nyt pääse itse hakemaan ruoka-apua koronarajoitusten takia. Heille seurakunta on toimittanut tarvittaessa ruokakassin kotiovelle. Näin on menetelty myös esimerkiksi apua tarvitsevien lapsiperheiden osalta.

Vartin yli yksitoista on jo jaettu noin 80 ruokakassia, ja vapaaehtoiset pakkaavat vielä uusia kasseja muutamille noutajille.
– Tarve on koronan myötä lisääntynyt noin 30 prosenttia. Minulle tulee myös paljon puheluita esimerkiksi lapsiperheiltä, joiden taloutta lomautukset nyt rokottavat, sanoo Kalevi Aho.
– Nyt on erityisen tärkeää ajatella lähimmäisiä. Itse olen nähnyt 90-luvun laman ja se on vielä hyvässä muistissa minulla niin kuin monella muullakin.

Lue lisää 7.5. Pitäjäläisestä.

Jätä kommentti

*