keskiviikko 5.8.2020 Salme, Sanelma

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Etäopetuksen digiloikka olikin kolmiloikka. Oppilaat siirtyivät etäopetukseen Nilsiässä ja Rautavaaralla, jotta koronavirus ei leviäisi.

Raija Soidinniemi kertoi, että Nilsiän Yhtenäiskoululla oli viime viikon tiistaina 11 oppilasta lähiopetuksessa.

Nilsiän yhtenäiskoulun 5B–luokan oppilaiden aamu alkoi historiantunnilla – etänä oppien. Aiheena oli Troijan sota.
Opettaja Juuso Pyykkönen kertoi oppilailleen Teamsin videopuhelun kautta historiaa mielenkiintoisesti. Keskustelu aiheen ympärillä oli vilkasta, sillä oppilaat voivat kommentoida oppitunnilla. Aihe kytkeytyi myös nykypäivään.
– Tämän päivän troijalaiset ovat viattomaksi naamioituja haittaohjelma. Täytyy olla varovainen, mitä netistä lataa, ettei sellainen tule tietokoneeseen, ohjeisti Pyykkönen oppilaitaan digitaitoihin.

Nilsiässä ja Rautavaaralla siirryttiin koulutyöskentelyssä etäoppimiseen viime viikon keskiviikkona maan hallituksen linjauksen mukaisesti.
– Nyt olemme tilanteessa, jossa teemme digikolmiloikan yhdellä loikalla, kiteytti Rautavaaran yhtenäiskoulun rehtori  Matti Korkalainen.
Hän korostaa, että tilanne on vaatinut sopeutumista opetushenkilökunnan ja oppilaitten lisäksi myös kodeilta.
– Viime viikko oli haastavampi, mutta nyt tilanne alkaa tasoittua ja inhimillistyä. Luottavaisin mielin tässä tämän kanssa olen, Korkalainen kommentoi.
Samoilla linjoilla on myös Nilsiän yhtenäiskoulun rehtori Mia Hämäläinen.
– Onhan meillä toki aiemminkin ollut digiloikkia, mutta tämä on kyllä ollut huikea harppaus. Opettajamme ovat kyllä tehneet uskomatonta työtä ja koko ajan kaikki tämä menee sujuvammaksi.

Nilsiän yhtenäiskoulussa on 455 oppilasta. Rautavaaran yhtenäiskoulussa oppilaita on 180. Lähiopetuksessa Nilsiässä oli tiistaina 11 oppilasta. Rautavaaralla keskiviikkona viisi. Kouluilta kerrotaan, että lähiopetuksessa olevien lasten määrä voi vaihdella päivittäin.
Etäoppiminen jatkuu tämän hetkisen tiedon mukaan 13.4. saakka.

Lue lisää 26.3. Pitäjäläisestä.

Kommentit

  • Unto Murto

    Tässä on Rautavaaran lukiolle yksi kehittämisen mahdol-lisuus. Hallitusohjelmaan on kirjattu oppivelvollisuusiän nostaminen 18 ikävuoteen. Eduskunnan käsittelyyn lakimuutos on määrä saada syksyllä 2020. Tavoitteena on varmistaa, että jokainen peruskoulun päättävä nuori suorittaa toisen asteen koulutuksen. Lainmuutos edellyttää toisen asteen maksuttomuutta ja opiskelijalle ilmaisia oppivälineitä.

    Oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen tiivistäen lukuihin: 40%, 15% ja 80%. Pelkän perusasteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on vain 40 prosenttia. 15 pro-senttia kaikista ikäluokista jää nyt ilman toisen asteen tutkintoa. Ennusteiden mukaan 80 prosenttia tulevaisuuden työpaikoista vaaditaan korkeakoulutasoista osaamista.

  • Unskin kynästä

    Hallitus ja sairaalat nojaavat THL:n ryhmän koronaennusteisiin. Niitä on epäilty sairaalatarpeen ja kuolleisuuden aliarvioimisesta.

Jätä kommentti

*