sunnuntai 29.3.2020 Jouni, Joni, Joonas, Joona, Jonne, Jonni

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

75-tie saa uutta pintaa ensi kesänä, mahdollisesti myös Palonurmen- ja Lastukoskentiet

Huonokuntoinen maantie 5701 eli Lastukoskentie välillä Lastukoski-Venäänaho aiotaan päällystää kesällä 2020.

Maanmittauslaitoksen kuusihenkinen porukka ahertaa vielä tällä viikolla Lastukoskentien eli maantie 5701:n varressa Lastukosken ja Venäänahon välillä. Ryhmä on töissä kolmatta viikkoa.
– Mittausporukka on merkkaamassa tielle tiealueen rajoja. Tarkoituksena on poistaa tiealueelta ensin puusto, minkä jälkeen kunnostetaan tien sivuojia. Tämä puuston poisto tullaan toteuttamaan varmuudella kevään aikana, Pohjois-Savon ely-keskuksen ylläpitovastaava Kimmo Tiikkainen kertoo.
– Tielle tehdään ennen päällystystöitä myös rakenteen parantamista huonoimmille osuuksille, lähinnä kantavuuden parantamista lisättävällä kantavan kerroksen murskeella.

Samanlaiset merkinnät on tehty jo Palonurmentielle, joka on niin ikään tarkoitus päällystää ensi kesänä.
Näiden molempien teiden osalta lopullinen päätös saadaan vasta, kun ely-keskus on saanut urakkatarjoukset huhtikuussa.
– Nämä ovat ehdollisia kohteita, jotka toteutetaan mikäli rahat riittävät. Se selviää huhti-toukokuun vaihteessa, kertoo Kimmo Tiikkainen.
Ely-keskuksen ennakkolaskelmien mukaan maakunnassa on tarkoitus päällystää noin 500 kilometriä huonokuntoisia päällystettyjä teitä, kun viime vuonna määrä oli vain 215 kilometriä.
– Nähtäväksi jää, millaisia tarjouksia saamme. Pieni huoli itsellänikin on, että kun monen laihan vuoden jälkeen koko maassa valtiolla on yhtäkkiä suuremmat päällystysrahat, ettei käy niin, että hinnat karkaavat käsistä, ely-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja Tommi Huttunen pohtii.
Joka tapauksessa teiden päällystämiseen saatiin valtiolta tuntuvasti viime vuosia enemmän rahaa.
– Käytännössä palaamme 2010-luvun parhaisiin vuosiin, Huttunen laskee.

Sen sijaan 75-tien päällystystyöt toteutuvat varmuudella ensi kesänä. Uuden päällysteen tie saa Pajulahdesta aina Sydänmaahan asti, sekä Lastukoskelta Palonurmen risteykseen saakka.
Päällystystöiden aikataulu selviää myöhemmin keväällä.

Taksiautoilija Kari Tirkkonen kertoo ajavansa Lastukoskentietä useita kertoja päivässä.
– Tie on hyvä, mutta tien pinta on surkea. Jos sillä tiellä ajaa kesällä, ei ainakaan nukahda. Suoraan sanoen autot särkyvät, Tirkkonen sanoo.
Hänen mukaansa monttuja on niin paljon, että iskunvaimentimia ja niveliä pitää vaihtaa tiuhaan, ja irtonainen aines tien pinnassa särkee tuulilaseja.
– Pahimpien monttujen kohdalla pitää ajaa 40–50:tä kilometriä tunnissa.

Jätä kommentti

*