maanantai 23.4.2017 Yrjö, Jyrki, Jyri, Jori, Jiri, Yrjänä

Sanoja Sinulle vuodesta 1976

Herää! Soita apua!

– Laurenziaa siinä leikittiin. Siinä mennään kyykkyyn monta kertaa ja sitten ohjaaja tuohon vain yllättäen tuupertui.
Kinahmin Kiipijöiden Sudenpenturyhmäläiset saivat harjoitella ”oikeasti”, miten potilasta autetaan. Toki sudareille kerrottiin heti alkuun, että illan ohjelmaan on luvassa yllätyksiä. Tulevia ei tarvitse säikähtää, sillä kaikki on ennakkoon suunniteltu ja ohjaajien tiedossa.
Kun potilaan herättely ei tuota toivottua tulosta, paikalle päätetään kutsua apua. Ambulanssin saavuttua on potilas kylkiasennossa, heräillytkin. Ensihoitajat näkevät parhaaksi kutsua paikalle myös ensivasteen. Pian palokunnan johtoauton saattelemana saapuu paikalle myös isomman kokoluokan sammutusauto.
Annetun ensiavun jälkeen potilas nostetaan paareille ja hänet nostetaan ambulanssin kyytiin. Sitten ohjaaja onkin jo ulkona, hyväkuntoisena ja hymyilevänä. Kyseessä oli pelastusharjoitus aidonoloisessa tilanteessa.
Ensihoitajien kertoessa toiminnastaan saapuu yllätysmomentti: oikea hälytys. Ambulanssi lähtee pihasta pillit päällä. Nyt on tosi kyseessä.
Lue lisää 12.4. Pitäjäläisestä ja katso video partiolaisten pelastusharjoituksista tästä:

Jätä kommentti

*